keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Yritysneuvontaa ja – neuvojaa kehittämässä

Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto on pikku hiljaa juurruttamassa asemaansa myös Suomen Yrittäjäopiston tutkintoperheeseen. Seinäjoella startannut pilottiryhmä on jo valmistelemassa kehittämishankkeita, Hämeenlinnan ryhmä suorittaa ensimmäisiä tutkinnon osia ja uusi ryhmä Seinäjoella aloittaa 11.4.2013.
Tutkinto on suunnattu kokeneille yritysneuvojille, niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Ryhmissä onkin ollut mukavasti edustajia kummaltakin sektorilta ja tämä tuo keskusteluihin selkeää lisäarvoa. Osaamisen jakamisella ja yhteisillä keskusteluilla on ylipäänsä suuri painoarvo ryhmien valmennuksessa. Kun konkarit ovat koolla, tietoa riittää vaihdettavaksi. Lisäksi valmistavaan koulutukseen toki sisältyy lähipäiviä mm. taloudesta ja juridiikasta, vuorovaikutusta ja omaa toimintatyyliä unohtamatta.
Tutkinto suoritetaan omassa työssä, niissä työtehtävissä, joita neuvoja tekee muutenkin. Arviointi tutkintosuorituksissa on sujunut luonnikkaasti, arvioijana on ollut kollega, esimies tai joskus myös asiakas. Kehittämishankkeen tehdään valinnaisesta aiheesta, joko yritysneuvontaverkoston, yritysneuvontapalvelun, tai organisaation kehittämisestä. Pilottiryhmässä kehittämishankkeita näyttäisi suuntautuvan jokaiseen valinnaiseen vaihtoehtoon liittyen. Mielenkiinnolla odotamme niiden valmistumista!
Tähän mennessä kokemukset yritysneuvojaryhmistä ja tutkinnosta ovat olleet positiivisia. Myös konkarit ovat saaneet lisäarvoa omaan työhönsä. Kun kehittämishankkeet saadaan valmiiksi, nähdään lopulliset tulokset: miten yritysneuvoja ja –neuvonta on kehittynyt!




Terveisin, Anu Viherä, koulutuspäällikkö










anu.vihera(at)syo.fi
p. 010 8414 059

maanantai 18. maaliskuuta 2013

18.4.2013 SYOtec-day Mukana myös Microsoft Oy, Fujitsu Finland Oy ja Apple


” Tule mukaan tapaamaan opiskelutovereita ja verkostoitumaan IT-ammattilaisten kesken.”

Jo vuosia olemme SYOtecin väellä pohtineet, että pitäisimme opiskelijoille luokkakokouksen tai sen saunaillan, jota ei sitten koskaan tullut järjestettyä. Tänä keväänä päätimme, että järjestämme tämän yhteisen tapaamisen kaikille meillä opiskelleille – ei ihan saunailta, mutta yhteistä tekemistä kuitenkin.

Maksuton ja ajankohtainen IT-ammattilaiselle suunnattu päivä
Maksuttomassa seminaarissa on tarjolla tuhti paketti tietoa, mm., mitä uutta Windows Server 2012 ja System Center tuovat yrityksille, Fujitsu Finland Oy:n terveiset ja millaisen vaihtoehdon Apple tarjoaa yritysmaailmaan. Samalla päivität tietosi myös SYOtecin palvelincenteristä ja tarjoamistamme uusista koulutustavoista
Kun lähdet mukaan SYOtec -seminaaripäivään voit ottaa mukaan myös kaverisi työpaikalta. Eihän sitä tiedä, vaikka kaverisikin sitten innostuisi lähteä opiskelemaan ja esimerkiksi päivittämään tietojansa ajankohtaisista ja päivitetyistä asioista

Lähde mukaan, ilmoittaudu ja verkostoidu
Olemme lähettäneet kutsuja seminaaripäivään sähköpostitse tuhannelle meillä opiskelleelle sekä yhteistyöyrityksillemme. Jos kutsu ei ole sinua henkilökohtaisesti tavoittanut, niin olet kuitenkin tervetullut mukaan! Sinun ei tarvitse olla meidän vanha opiskelija, että voi osallistua, kaikki IT-alan ihmiset ovat tervetulleita tapahtumaan.

Lisätietoja tapahtumasta löydät SYOtecin nettisivuilta:  http://www.syo.fi/tietotekniikka/syotecday

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse:
28.3.2013 mennessä osoitteeseen tapio.saunamaki@syo.fi
Viestin aiheeksi: SYOtec day ilmoittautuminen
Yhteystietosi:
Titteli, nimi, osoite, puhelin, sähköposti, yritys/työnantaja.
Ilmoitathan myös kaveristasi vastaavat tiedot.

Tervetuloa lämpimästi mukaan ensimmäiseen SYOtec-dayhin

Terveisin
SYOtecin väki

ps. meillä olisi myös työpaikkoja tarjolla
http://www.syo.fi/rekrytointi




torstai 14. maaliskuuta 2013

Onko verkkokauppa yrityksen kasvun avain?

Verkkokaupan asiakkaiden määrä kasvaa edelleen nopeasti. Viime vuoden aikana jo kaksi kolmasosaa suomalaisista osti jotain verkosta. Suurin ikäryhmä edelleen 25—34-vuotiaat, mutta asiakaskunnan laajuudesta kertoo se, että kaikista alle 45-vuotiaista yli neljä viidestä osti jotain verkosta vuoden aikana. Vaikka suosituimmat tuotteet ovat edelleen pääsylippujen ohella matkustukseen ja majoitukseen liittyviä palveluita, on huomattavaa että tietyissä asiakasryhmissä esimerkiksi vaatteiden osuuden kasvu on kiihtynyt. Kasvu on siis kiistämätöntä ja verkkokaupan osuus pienenkin yrittäjän toiminnassa on oleellinen.
Samalla kun asiakaskunta ja ostovoima kasvaa verkkomarkkinoilla, on jokaisen yrittäjän hyvä pohtia omalta kannaltaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tarjolla on kivijalkakauppaan verrattuna äärettömästi laajempi mahdollisuus tavoittaa ja palvella asiakkaita. Mahdollisuudet saattavat tuotteista ja toimialasta riippuen ulottua ulkomaita myöden. Verkkokaupan tarjoamat kasvun edellytykset oikein käytettynä voivat johtaa yrityksen kasvua hyvinkin pitkälle, juuri tämän takia kaikki tulee suunnitella ja käydä läpi alusta asti hyvin yksityiskohtia myöden. Verkkokauppaan laajentamisen mahdollisuutta ei kannata hukata huonolla valmistautumisella.
Kotimaisen verkkokaupan kasvua rajoittavat tällä hetkellä lähinnä kauppiaiden puutteelliset valmiudet ja tahto siirtyä verkkoon. Molempien takaa löytyy vielä paljon ennakkoluuloja verkkokauppaan ryhtymisen vaikeuksista ja hyödyistä. Totuus kuitenkin lienee tässäkin tapauksessa se, että käynnissä olevassa kaupankäynnin murroksessa häviäjiä ovat ne, jotka eivät tunnusta uuden välineen merkitystä. Voittajia puolestaan ovat ne yritykset, jotka ymmärtävät tarpeen kehittää toimintamallejaan sitä mukaa kun asiakkaiden käyttäytyminen muuttuu.

Menesty verkossa -seminaari
Suomen Yrittäjäopisto järjestää 12.4.2013 yhdessä Fennian, Nordean ja Kuntopiste.com:in kanssa Seinäjoella verkkokauppaan liittyvän seminaarin, jossa verkkokaupan perustamisesta kiinnostuneille yrittäjille ja yritysten avainhenkilöille tarjoillaan tuhti tietopaketti perustamistoimista aina verkkokaupan markkinointiin, vastuukysymyksiin ja rahaliikenteen hoitamiseen saakka.
Lue lisää tilaisuudesta, ilmoittaudu mukaan ja tule keskustelemaan asiasta kanssani paikanpäälle: 



Lauri Kivelä,
järjestelmäasiantuntija, verkko-opetusalustat

p. 0108414002
lauri.kivela(at)syo.fi


Lähteet:
Taloussanomat:
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2012/04/10/nain-valtat-tyrimasta-verkkokaupassa/201226885/12
Tilastokeskus: Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2012: http://www.stat.fi/til/sutivi/2012/sutivi_2012_2012-11-07_kat_002_fi.html