keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Yrittäjä, anna äänesi kuulua!

Suomen Yrittäjät käynnistää Yrittäjän ääni -kampanjan, jolla yrittäjät kertovat toiveensa suoraan päättäjille. Osoitteessa www.yrittäjänääni.fi yrittäjä voi kertoa kansanedustajalle, mitä Suomessa pitäisi tehdä, jotta yritykset menestyisivät paremmin ja voisivat tarjota uusia työpaikkoja ihmisille ja lisää verotuloja valtiolle.

Lue koko uutinen yrittäjien sivuilta ja anna äänesi kuulua osoitteessa www.yrittäjänääni.fi!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Koulutusta ja sparrausta kasvuhakuisille yrittäjille

Hämeenlinnan Verkatehtaalla alkaa marraskuun alussa Yrityksen kasvuohjelma. Valmennuskokonaisuutta ovat olleet valmistelemassa Suomen Yrittäjäopisto yhteistyössä Hämeen Yrittäjien kanssa. Mukaan koulutukseen mahtuu noin kaksikymmentä yritystä, jotka saavat sparrausta yritystoimintaansa ja kasvutavoitteisiinsa. Kasvuohjelmassa on mahdollista suorittaa samalla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ryhmä tapaa noin kerran kuukaudessa ja päivien aikana käydään läpi yrityksen johtamiseen liittyviä teemoja asiantuntijoiden, kouluttajien ja yritysesimerkkien avulla. Ohjelmassa on vahvasti mukana rahoitus, kansainvälistyminen, myynti sekä tuotannon ja henkilöstön kehittäminen. Lisätukea yrittäjät saavat pienryhmä- ja kahdenkeskisissä ohjauksissa. Kaikkiaan koulutus kestää noin puolitoista vuotta.

Mukaan tuleville yrittäjille räätälöidään kullekin oma opintosuunnitelmansa, jossa huomioidaan yksilölliset kehittämistarpeet ja yrityksen kasvutavoitteet. Koulutuksen aikana osallistujat valmistavat yritykseensä liittyviä dokumentteja, yritysanalyysia ja kehittämisprojektia.   Kasvuohjelmassa järjestetään lisäksi teemapäiviä, johon osallistuvat yritysedustajien lisäksi samaan aikaan käynnissä olevan yritysneuvojakoulutuksen osallistujat. Mahdollisuuksien mukaan koulutuksessa tulee olemaan myös yritysneuvojien ja yrittäjien välisiä sparraushetkiä. Suomen Yrittäjäopistolla ja Hämeen Yrittäjillä on lisäksi kontakteja potentiaalisista sijoituskohteista kiinnostuneisiin yksityisrahoittajiin.

Kasvuohjelmaan on vielä muutama paikka jäljellä! Tervetuloa mukaan monipuoliseen ja kasvuhakuiseen ryhmään!


Lisätietoja koulutuksesta antavat
Jorma Kukkeenmäki, kehittämisjohtaja, Suomen Yrittäjäopisto
050 342 9285, jorma.kukkeenmaki(at)syo.fi

Leena Lemola, yritystoiminnan kouluttaja / konsultti, Suomen Yrittäjäopisto
050 342 9323. leena.lemola(at)syo.fi

Lue lisää kotisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan!



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Voittoa tavoittelemassa


Tänä aamuna herätyskelloni soi tavallista aikaisemmin; klo 5:15. Syy tähän ei ollut mikään vähäinen, vaan Stockmannin Hullut Päivät. En yleensä ainakaan myönnä olevani alehaukka, mutta halvat lentoliput ajoivat minut hulluttelemaan aamuhämärissä Tampereen Kyttälänkadulle. Samat aikeet olivat toki muutamalla muullakin - sain vuoronumeron 921.

Eilen Tampereella jonotettiin myös Kalevan kaupunginosassa, jossa urheiluvälinemyymälä XXL avasi ovensa. Avajaistarjousten perässä jopa yövyttiin liikkeen edustalla. Urheiluvälinejätti tarjosi ensimmäisille jonottajille VIP-kohtelun lämmitetyissä kotateltoissa. XXL on pohjoismainen urheiluvälineketju, joka on kasvavan myymäläverkoston lisäksi aktiivinen toimija verkossa ja somessa.

Aamulehti.fi:ssä jonotusilmiötä kommentoi professori Outi Uusitalo, joka piti ilmiötä outona tänä aikana, kun hyödykkeistä ei ole pulaa, vaan päinvastoin kaikkea on saatavilla. Shoppailua ja löytöjen tekemistä on joissakin teorioissa verrattu pelissä voittamiseen. Kun kokee saavansa jotain halvalla taikka tekevänsä hyvät kaupat, se on voitto. Kaupan alalla tempaukset, tapahtumat ja ostoskarnevaalit ovat tehokas keino hiljaisen sesongin myynnin kasvattamiseen.

No sainko niitä lentolippuja? En! Menenkö toiste jonottamaan? En! Hävitty peli ja huono häviäjä siis! 

Terveisin,
Sanna Varis
Yritystoiminnan kouluttaja
sanna.varis(at)syo.fi
p. 0108414050

torstai 2. lokakuuta 2014

Paola Suhonen ja luova yrittäjyys

Puhtia bisnekseen -seminaari 25.9. Hämeenlinnassa keräsi runsain joukoin osallistujia. Jos et päässyt paikalle, käy hankkeen blogissa lukemassa seminaarin tunnelmista.



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Oletko tavoitettavissa silloin, kun asiakas haluaa?


Luin ilolla Kauppalehdessä (1.10.2014) julkaistua uutista ”Danske alkaa hoitaa lainoja ja sijoituksia lauantaisin”. Vihdoinkin pankkisektorilla joku kääntyy vastavirtaan ja tekee saavutettavuudesta kilpailuedun. Tänä aikana, kun konttoreita lakkautetaan ja asiakaspalvelijoiden määrää supistetaan, kehittää Danske Bank asiakaspalveluaan asiakaslähtöisesti. Kustannustehokkuutta unohtamatta pohjoismainen pankkikonserni tarjoaa asiakaspalvelua puhelimitse sekä verkon kautta silloin, kun asiakas sitä haluaa eli iltaisin ja lauantaisin. Koko uutisen voit lukea täältä.


Yrittäjäopistossa on myös huomattu, että yhä kasvava ryhmä asiakkaita haluaa opiskella omaan tahtiinsa, itseohjautuvasti ja mitä erikoisimpina vuorokauden aikoina. Verkkokoulutusten suosio kasvaa ja joustavuus sekä saavutettavuus ovat kilpailuetuja myös koulutusalalla. Verkkokoulutustarjontaamme voit tutustua täällä: http://www.syo.fi/yrittajyys/verkkokoulutukset





Terveisin,

Sanna Varis,
Yritystoiminnan kouluttaja (sekä luokassa että verkossa)

sanna.varis(at)syo.fi
p. 0108414050