keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Valmistuminen ja tutkintotodistus ovat arvokas saavutus!

Elämme koulujen päätösjuhlien aikaa. Opiskelijat saavat onnellisena ja ylpeinä vastaanottaa palkinnoksi todistuksia hyvin suoritetuista kursseista tai tutkinnoista. Osalle nuorista todistus avaa ovia uuden jatko-opiskelupaikan etsimiselle ja osalle se on arviointi opiskelusuorituksesta sekä merkki kesäloman alkamisesta ennen seuraavaa lukuvuotta. Ammattiin valmistuneille todistus merkitsee ammattitaidon saavuttamista ja ehkä siirtymistä kokonaan työelämään.
 
Aikuisopiskelijoillekin valmistuminen ja tutkintotodistukset ovat yhtä arvokkaita saavutuksia kuin nuorillekin. Nykypäivän työelämä on niin vaativaa, että aikuistenkin on pidettävä jatkuvasti huolta omasta osaamisestaan. Aikuisopiskelu on myös ajankäytöllisesti haastavaa, sillä usein opiskelu tehdään oman työn ohessa. Aikuisopiskelu vaatiikin vahvaa sitoutumista, sitkeyttä ja motivaatiota. Valmistuminen ja tutkintotodistukset ovat osoitus henkilön osaamisesta ja toimivat siten myös osaamisen sertifikaatteina. Aikuisopiskelija, ole aidosti ylpeä opiskelusuorituksistasi.
 
Suomen Yrittäjäopisto on viime vuosina ollut selkeästi johtava yrittäjyystutkintojen toteuttaja Suomessa. Olemme tehneet määrätietoista työtä tämän tavoitteen saavuttamiseksi ja asemamme edelleen vahvistamiseksi. Vuonna 2016 teimme oman ennätyksen suoritettujen tutkintojen määrässä, mikä on todella hieno tulos näinä muutosten aikoina. Olemme siten hienosti jo omaksuneet ammatillisen koulutuksen reformiin liittyviä uusia tavoitteita ja toimintatapoja. Teimme myös lukuisia tutkintoon johtamattomia valmennuksia, jotka ovat tärkeä osa meidän koulutustoimintaa ja aikuisten osaamisen vahvistamista. Kiitokset näistä saavutuksista kuuluu koko tarmokkaalle henkilökunnallemme ja loistaville opiskelijoillemme.
 
Haluan yhteisesti toivottaa lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille!
 
Kesäisin terveisin
Jorma
 
Jorma Kukkeenmäki
rehtori
jorma.kukkeenmaki@syo.fi

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Yrittäjien opintomatkalta kokemuksia ja kontakteja

Suomen Yrittäjäopisto on järjestänyt kansainvälistymismatkoja yrittäjille nyt kolme vuotta. Matkailu avartaa sanotaan ja myös näillä matkoilla on otettu tavoitteeksi avata uusia mahdollisuuksia sekä kokemuksia osallistujille. 

Tämän kevään matka suuntautui rehtori Jorma Kukkeenmäen johdolla Saksaan Mecklenburg-Vorpommernin osavaltion pääkaupunkiin Schweriniin. Schwerin on 98 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Saksassa, entisen Itä-Saksan puolella, noin 100 kilometrin päässä Hampurista. Schwerinissä ohjelmastamme vastasi paikallisen yrittäjäverkoston vetäjä Werner Röpert.

Schwerinin vanhassa kaupungissa.
Takana Jorma Kukkeenmäki, Pekka Kantola ja Werner Röpert.
Eturivissä Tuomas Paukkunen, Susanna Kulmala ja Sanna Varis.

Yritysvierailuilla benchmarkkaamassa


Etukäteen yrittäjiltä kerättyjen toiveiden mukaisesti heille oli järjestetty vierailukohteet paikallisiin yrityksiin. Pekka Kantola Oulu Business Networks Oy:stä pääsi neuvottelupöytään Steffi Grothin kanssa, joka vetää Schwerinissä yrityskehitys- ja hautomopalveluita tarjoavaa yritystä. 


Pekka Kantola, Steffi Groth sekä Werner Röpert.

Tuomas Paukkunen Incar Oy:stä pääsi vaihtamaan kokemuksia Mercedes Benzin paikallisen kolarikorjaamon vetäjän kanssa. Allekirjoittanut sekä Susanna Kulmala Yrittäjäopistosta pääsimme vierailemaan Hydraulic Schwerinin konepajalle, jossa valmistettiin isoja hydraulikomponentteja mm. matkustuslaivojen oviin.   

Vierailukohteiden avoimuus yllätti osallistujat. Vierailuilla ei vain kuunneltukaan perinteisiä kalvosulkeisia tunnusluvuista ja organisaatiokaavioista vaan isännät ottivat suomalaiset vieraat vastaan kollegoina ja kertoivat toimintatavoistaan avoimesti. 

Sanna Varis Hydraulics Schwerinin konepajalla.

Paikallistuntemusta ja nähtävyyksiä


Yritysvierailujen lisäksi saimme eväitä paikalliseen elämänmenoon, tapoihin ja kulttuuriin saksalaistuneilta tulkeiltamme Minna Potthastilta sekä Johanna Pfeifferiltä. Saimme myös vierailla Schwerinin kaupungintalolla ylipormestari Rico Badenschierin vieraana, kuulemassa talousalueen kehityksestä sekä kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista yrityksille.

Matkaohjelmassamme oli tilaa myös tutustua kaupunkiin ja paikallisiin nähtävyyksiin. Erityisesti Schwerinin linna teki vaikutuksen meihin kaikkiin. Saksassa kesä oli jo pitkällä ja saimme myös nauttia paikallisista parsaherkuista ja tuoreista mansikoista. Pekka Kantolan sanoin ”Vain hullu jättäisi tällaisen mahdollisuuden käyttämättä!”. 


Schwerinin linna.

Kun sinulle tarjotaan mahdollisuutta lähteä SYO:n järjestämälle yrittäjien opintomatkalle, tartu mahdollisuuteen  - tulet takaisin monta kokemusta ja kontaktia rikkaampana! 





Sanna Varis
sanna.varis(@)syo.fi tai 050 342 9286
@sanna_varis

torstai 4. toukokuuta 2017

Minustako etäopiskelija?


Minustako etäopiskelija?
Kysymyksiä risteili mielessäni. Onko minusta siihen? Oppisinko enää mitään? Löytyykö aikaa
Pyörittelin kysymyksiä aikani ja samalla etsin netistä tietoa: kokemuksia ja oppilaitoksia.
Kolmen lapsen äidille, joka tasapainottelee osa-aikatyön ja kodin kanssa oli itsestään selvää, että lähiopetusta sisältävät koulutuksia ei voinut edes harkita. Onnekseni löysin Suomen Yrittäjäopiston Studentum.fi -sivuston kautta.

 
Helppo päätös!

Koulun aloittaminen oli yllättävän helppoa. Jopa opiskelujen eteneminen ja tutkinnon suorittaminen ovat olleet yllättävän helppoja. Toki ensikertalaisena jännittäviä kokemuksia.  

Kurssit etenivät loogisesti ja niitä tuli tasaiseen tahtiin. Niinä kertoina, kun aikatauluista kiinni pitäminen oli mahdotonta, riitti yhteydenotto kurssin opettajaan. Lisäaikaa järjestyi joustavasti ja sain kurssit suoritettua ilman suurempia viivästyksiä. Viimeksi olen opiskellut vuosia, vuosia sitten ja nyt aikuisopiskelijana oli mukava huomata, kuinka minua kohdeltiin kuin aikuista. Ymmärrettiin, että arkeen kuuluu jo tässä vaiheessa paljon muutakin kuin koulu.

 
Valehtelisin, jos väittäisin…

Ettenkö olisi välillä joutunut tsemppaamaan itseäni opiskeluun. Totta kai olin tiedostanut tämän jo etukäteen. Kuten senkin, että tietoa joutui etsimään ja lukemaan omatoimisesti ahkerammin kuin perinteisemmässä opiskelumuodossa.

Ensimmäisellä kurssilla vinkattiin miten kurssien suorittamisia voi aikatauluttaa itselle luontaisella tavalla. Tämän tärkeyden huomasin joulukuun kiireissä itse käytännössä.

Minua eteenpäin on kannustanut ajatus, että tämän koulutuksen myötä voisin vaihtaa työpaikkaa. Ehkä jopa perustaa oman yrityksen. Minua tsemppaa myös se, että haluan olla roolimallina koulua käyville lapsilleni. Ehkä myös luontainen tiedonjanoni on auttanut siinä, että opiskeluintoa on riittänyt.

Verkko-opiskelija tarvitsee myös annoksen päättäväisyyttä. Päättäväisyyttä raivata kalenterista tilaa koulullekin, vaikka muu elämä yrittää imaista kaiken energian ja vapaan ajan.

 
Suosittelen!

Mikäli uusi ammatti kiinnostaa tai tarvitaan päivitystä vanhaan ammattiin, suosittelen ehdottomasti verkko-opiskelua. Suomen Yrittäjäopiston kautta opiskelu on ollut vaivatonta, tsemppaavaa ja ammattitaitoista.

Opiskelutapoja on varmasti yhtä paljon kuin meitä opiskelijoitakin. Oma opiskeluni on mennyt lasten ehdoilla. Olen suorittanut kursseja jäähallin katsomossa sormet kohmeessa, jäähallin pukukopissa (poikien ollessa jäällä), urheilukentän laidalla, autossa, ruokatauoilla, yöllä pimeässä muun perheen nukkuessa, päivällä pienimmän nukkuessa vieressä. Istunut kuulokkeet korvilla kuuntelemassa opiskelumateriaalia samalla, kun olen voinut seurata lapsia harrastuksissaan. Olen lukenut materiaalia ja samalla nauttinut rannalla maisemista ja veden liplatuksesta. Kuten sanotaan: vain mielikuvitus on rajana J

 

Vinkkini verkko-opinnoista takataskuun:

  1. Laita ylös kurssien tärkeät päivämäärät, kuten oppimistehtävien viimeiset palautuspäivät.
  2. Tutustu kursseihin ja aikatauluta, missä järjestyksessä teet mitäkin. Kalenteri on oiva apu tässäkin.
  3. Raivaa arjesta tarpeeksi tilaa opiskelulle. Kurssien suorittaminen viime tipassa kiireessä ei ole mukavaa…
  4. Huolehdi välitallennuksista!!!!
  5. Nauti opiskelusta ja ole ylpeä saavutuksistasi :)

Miia Uotila
merkonomi-opiskelija ja kolmen lapsen äiti