keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Neulo villasukkasi kuntoon!


Marraskuu on villasukkien aikaa. Lankoja hypistellään hyllyjen välissä sekä tunnustellaan materiaalin kestävyyttä ja ihastellaan erilaisia värejä. Ajatuksissa siintää jo huikea lopputulos eli ihan oikea käsin kudottu villasukka. Langat löytävät ostoskoriin ja puikot ovat kotona valmiina. Silmukka kerrallaan ja kerros kerrokselta syntyy valmista, aitoa ja rehellistä neulosta.

Silmu kerrallaan ja kerros kerrokselta syntyy myös kenen tahansa ihmissuhteiden joukko, jota nykyään kuvataan usein myös verkostoksi. Tämä joukko koostuu monesta ulottuvuudesta, jossa henkilökohtaisen ja ammatillisen elämän ihmissuhteet ja kontaktit kietoutuvat yhteisen nimittäjän ympärille. Se nimittäjä olet sinä.

Oma villasukka on jokaisella erilainen. Se voi olla kirjoneuleesta tasaraitaan tai joustinneuleesta palmikoihin. Joillakin voi sukassa olla myös ammottavia aukkoja, jolloin tietolähteet ja kontaktit odottavat vain parsimistoimia muutamien yhteydenottojen päässä.

Mikäli sukkapuikot kaipaavat lisää huisketta, kannattaa miettiä muutamia vinkkejä neulomisen vauhdittajiksi:

1. Analysoi, millaiset villasukat käytössäsi ovat
Sitä mitä ei voi nähdä, ei voi myöskään kehittää. Sen vuoksi on joskus tärkeä pohtia myös silmukoiden ja sidosten kannalta, millaiset omat sukat ovat ja millaisiksi niiden haluaa muodostuvan. Haluanko lisää keinokuitua vai ykköstä-ja-nollaa omiin silmukoihini? Vai pitäisikö paremminkin keskittyä löytämään uusia materiaalintarjoajia?

2. Mieti harkitut väriläiskät!
Parhaalla sukankutojalla on aina sopivaa värisilmää. Harmaan hehkeä seittemänveljestä ei välttämättä tuo uudenlaisia sukkakokemuksia. Uusien silmukoiden saamisella mukaan sukkapuikolle on kutojalla mahdollisuus elävöittää koko muunkin kerroksen asemaa. Maailman muuttuessa vauhdilla on uusien väriläiskien tarjoama vaihtelu melkeinpä välttämätöntä, jotta sukankutoja ei vahingossa tee liian pientä neuloskerrosta tarpeisiinsa nähden.

3. Toteuta ja rohkene silmukoida
Sukankutojia on maailma pullollaan. Uusien silmukoiden luomisessa vain mielikuvitus on rajana. Apuna voi hyödyntää erityisesti sähköisiä langankannattimia. Tässä vaiheessa silmukat eivät ole oikein tai nurin, vaan aina oikeaa.

4. Jätä tilaa yllätykselle!
Sukkapuikolle ilmaantunut ylimääräinenkään silmukka ei kaipaa kaventamista. Mukaan otettuna se laajentaa ajatuksen huisketta ja rikastuttaa värimaailmaa.
Parhaat villasukat ovat kestäviä, kerroksellisia, ajan patinoimia ja parsinneulan värittämiä. Juuri käyttäjänsä tarpeisiin sopivat, turvalliset ja aina muodissa olevat silmukkakimput.

Millaiset villasukat sinun jalastasi löytyy?

Jenni Koski
yritystoiminnan kouluttaja
jenni.koski(a)syo.fi
@JenniKoski



tiistai 27. marraskuuta 2018

Nuoret haastavat perinteisen yrittäjyyden


Suomen Yrittäjäopisto on järjestänyt viimeisen neljän vuoden aikana alle 30-vuotiaille suunnattuja Nuorten Yrittäjyyspajoja ympäri Suomen. Rahoittajana Yrittäjyyspajoissa on TEM. Opisto on valittu kahteen otteeseen kilpilutusten kautta ko. valmennuksen toteuttajaksi. Tähän mennessä Nuorten yrittäjyyspajan on läpikäynyt jo toista tuhatta nuorta.

Olen ollut hankkeessa mukana ihan alusta alkaen vastuukouluttajana. Näiden vuosien aikana on nuorten elämäntilanteet, toiveet, unelmat ja haasteet sekä myös monet ongelmat tulleet tutuiksi. Nuoria valmennettaessa on työhön otettava ihan eri ote kuin työelämää jo nähneiden aikuisten kanssa. Valmentajan rooli vaihtelee asiantuntijasta huolien kuuntelijaan ja asioista alati muistuttavaan äitihahmoon.

Yrittäjyyspajaan hakeutuvat nuoret ovat aidosti kiinnostuneet yrittäjyydestä. He ovat oma-aloitteisia ja haluavat ottaa tulevaisuutensa omiin käsiin. He etsivät tietoa itsensä työllistämiseksi joko kevytyrittäjyyden, osuuskuntayrittäjyyden tai oman yrityksen perustamisen kautta. He haluavat kehittää bisnessosaamistaan, markkinoinnin ja myynnin taitoja sekä yrityksen talouden ymmärtämistä. Heitä kiinnostaa myös oma yrittäjäksi kehittymisen kasvuprosessi. Lisäksi heillä on intoa oppia yrityksen johtamisen taitoja sekä niitä sosiaalisia taitoja, joita yritysmaailmassa tarvitaan.

Nuoret haastavat vallitsevat olosuhteet, asiantuntijat, valmennusmenetelmät sekä myös itsensä. He odottavat aitoutta ja avoimuutta. Asiat puhutaan suoraan niin kuin ne ovat ja monet vanhat tavat sekä tottumukset kyseenalaistetaan. Valmentajalle tämä tuo haastetta, sillä jokainen ryhmä on erilainen. On pieniä intensiivisiä ryhmiä ja isoja jopa 30 hengen ryhmiä. Lisäksi on hyvin heterogeenisiä sekä ryhmädynamiikaltaan erilaisia ryhmiä. Toisissa ryhmissä on runsaasti korkeasti koulutettuja ja vanhempia osallistujia. Toisissa taas perus- tai ammattikoulusta päässeitä parikymppisiä. Ryhmille on tarjoiltava tietoa hieman eri tavalla. Toisille tarjotaan rautalankamallia ja kädestä pitäen ohjausta. Toisille ryhmille taas riittää, että kerrotaan mistä tietoa löytyy. Kannustusta ja uskoa itseensä tarvitsevat kaikki.

Valmennuksen aikana osallistujat käyvät monelta eri kantilta läpi oman yritysideansa. Yritysidealle laaditaan sitten liiketoimintasuunnitelma ja talouslaskelmat. Osa perustaa yrityksen valmennuksen aikana. Toiset esimerkiksi vasta sitten, kun ovat suorittaneet jonkin tutkinnon ja näin parantaneet yrittäjyysosaamistaan vielä lisää.  Neljäsosa perustaa heti yrityksen ja toinen neljäsosa aloittaa kevytyrittäjänä.  Loput yrittäjyyspajalaisista työllistyvät, mutta jatkavat edelleen yritysideansa kehittämistä ajatuksella, että sitten joskus…. Onpa joukossa aina muutama, joille yrittäjyys ei ollutkaan se oma tie.

Nuorten yritysideat vaihtelevat suuresti. Yhteistä on kuitenkin se, että nuoret ajattelevat yrityksen perustamista eri tavalla kuin aiemmin.  Kun ennen yrittäjäksi ryhtyvällä oli tapana rakentaa ensimmäisenä hallit ja tallit sekä ottaa velkaa ja sitoutua tekemään työtä kellon ympäri, niin nuoret ajattelevat näistä aiheista ihan toisin. Nuoret eivät halua ottaa isoa velkaa vaan aloittaa ensin rauhallisesti. Suunnitelmissa jo huomioidaan vapaa-aika ja lomat. Verkostoja rakennetaan  jo yritysidean alkuvaiheessa. Yrittäjyys nähdään yhtenä luonnollisena uravaihtoehtona, jota silmällä pitäen valitaan oma opintopolku ja tarvittavan työkokemuksen hankkiminen. Yrittäjyys voi olla myös vain tietyn ajan mittainen elämänkokemus. Ollaan myös valmiita ottamaan vastaan uusia haasteita ja tarjouksia työmarkkinoilta. Nykyisin on tavallista, että tehdään osa-aikatyötä ja sitä täydennetään osa-aikaisella yrittäjyydellä. Eli yrittäjyys elää ja muuntuu nuoren elämäntilanteiden mukaan! Valtaosa kertookin hakevansa enemmänkin elämäntapaansa sopivaa toimintaa kuin rikastumista. No, on muutama osallistuja kertonut, että haluaa luoda menestyvän yrityksen ja sitten muuttaa yrityksen rahaksi.  

Lopuksi tuon esille sen, että miten mahtavaa ja idearikasta porukkaa on Nuorten Yrittäjyyspaja-ryhmissä ollut. Meillä on kaiken kovan faktan ohessa ollut todella hauskoja ja riemukkaita hetkiä.  Huumorinkukka on kukkinut, mutta joskus on myös porukalla vaivuttu vakavimpiinkin keskustelun aiheisiin. Nuoret ovat ottaneet NYP-ryhmät omikseen. Ryhmät jatkavatkin elämäänsä valmennuksen jälkeen eri some-ryhmissä.  Monelta on kyynel poskelle vierähtänyt, kun päättäjäispäivä on koittanut: ”Mitä minä nyt teen ensi viikolla, kun en voi enää pajaan tulla?”


Kiinnostuitko Yrittäjyyspajoista? Hyviä uutisia, sillä Nuorten Yrittäjyyspajat jatkuvat Suomen Yrittäjäopistolla myös ensi vuonna. Katso lisää nettisivuiltamme
Marja Malmstedt
yritystoiminnan kouluttaja
marja.malmstedt(a)syo.fi

 

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Vinkit aloittavalle somettajalle

Sosiaalisen median kanavia alkaa olla sadoittain. Tuntuuko joskus siltä, että toiset yritykset ja organisaatiot ovat esillä aktiivisesti niin Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Snapchatissa,   LinkedInissä, Youtubessa ja eri blogeista puhumattakaan? Mietitkö, miten he edes ehtivät kaikkeen? No, ennen kuin ähky ja ahdistus iskee, tässä muutama vinkki teidänkin yrityksenne sometien alkuun.
 

Mieti läsnäolomalli. Yrityksesi ei tarvitse olla esillä ihan joka paikassa. Tärkeintä on olla siellä, missä asiakkaanne ovat. Lähde siis liikkeelle siitä, että  tutkit mitä kanavia oma kohderyhmäsi käyttää aktiivisimmin  ja perusta tilit niihin kanaviin. Hoida valitut kanavat huolella ja unohda tarpeettomat kanavat.
 
Pohdi sisältöstrategia. Millaisen mielikuvan haluat yrityksestäsi rakentaa? Mieti, että  millaisia julkaisuja juuri teidän yrityksen tulisi valituissa kanavissa julkaista. Sisältöstrategian teko perustuu siihen, että tunnet kohderyhmäsi ja olet tietoinen, millaista sisältöä he haluavat eri kanavissa seurata. Toimiiko jossain kanavassa pelkkä teksti ja kuva, kun toisessa taas video? Pohdi myös monikanavajulkaisujen mahdollisuudet.  Laaditko jokaiseen valitsemaasi kanavaan omanlaisen julkaisun vai voidaanko sama julkaisu linkittää useampaan kanavaan?
 
Luo aikataulusuunnitelma julkaisuille. Mieti, miten usein yrityksesi on syytä tehdä julkaisuja, että kanavat pysyvät aktiivisina.  Mieti myös, että julkaisut ehditään resurssien puolesta toteuttaa.  Aikatauluna voi olla vaikkapa yksi julkaisu viikossa – tietenkin kanavastakin riippuen. Määrittele millaisia julkaisuja tehdään niin vuosi-, kuukausi- kuin viikkotasollakin. Kun sinulla on ennakkoon suunnitelma ja aikataulutus julkaisujen sisällöstä, pystyt valmistelemaan ne jo ennakkoon. Tällaisen perusrungon lisäksi kanaviin on helppo julkaista ajankohtaisia tai muita arkea kuvaavia julkaisuja.
 
Määrittele kuka/ketkä julkaisuja tuottaa. Vastuuta oikeat henkilöt tehtävään ja määrittele kuka on mistäkin julkaisusta vastuussa. Sisällöntuottaminen suositellaan jalkautettavaksi kaikille työntekijöille, jotta monipuolinen sisältö voidaan varmistaa. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen tulee osata käyttää kaikkia organisaationne somekanavia. Eri henkilöt voivat osallistua esimerkiksi lyhyiden juttujen kirjoittamiseen, työpäivien kuvaamiseen, videoilla esiintymiseen tai julkaisujen suunnitteluun. Itse julkaisija voi olla yksi ja sama henkilö.


Seuraa ja kehitä! Monet somekanavat, kuten Facebook, näyttää julkaisujasi sitä laajemmalle yleisölle, mitä enemmän reaktioita (jakoja, tykkäyksiä, kommentteja) julkaisu saa. Tarkastele siis, mitkä julkaisut toimivat parhaiten, mitkä saavat tykkäyksiä sekä jakoja ja kommentteja. Näin varmistat julkaisujesi maksimaalisen näkyvyyden. Muista varmistaa, että organisaatiosi sometili on julkinen tili, että julkaisut näkyvät myös muille kuin sivusi tykkääjille.  Näin pystyt myös  hankkimaan sivuillesi uusia tykkäyksiä. Näiden lisäksi voit tutustua julkaisujen sponsorointiin. Pienellä mainossummalla voit lisätä julkaisujesi näkyvyyttä.


Lopuksi. Älä ota julkaisujen tekoa liian vakavasti. Muista, että ihmiset haluavat nähdä aitoa kuvaa ja tapahtumia. He haluavat samaistua henkilöihin ja tilanteisiin. Mitä paremmin organisaatiosi ja sen henkilökunta tulee tutuksi, sitä helpommin sitä voidaan lähestyä. Ja viimeisenä, pidä pilke silmäkulmassa – aina.
 
Nyt sinulla on lyhyet perustiedot siitä, miten päästä somejulkaisuissa alkuun. Lisää julkaisujen sisällöistä pohditaan Sisällöntuottaminen -verkkokurssilla, joka on osa liiketoiminnan perustutkinnon
markkinointiviestintä ja sisällöntuottaminen -tutkinnon osaa. Jos kiinnostuit, ole suoraan yhteydessä meihin tai katso lisää www.syo.fi

Heli Kärnä
koulutussuunnittelija
heli.karna(a)syo.fi
@HeliKarna

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kuka johtaa tilasi taloutta?

- Kun tilan tuotanto pyörii vauhdikkaasti, niin talous seuraa kyllä perässä.  - Ei tässä olisi edes aikaa ja paperihommat ovat aina olleet hiukan vastenmielisiä. - Olenhan minä ulkoistanut verokirjanpidon tilitoimistolle.  Nämä kaikki ovat tuttuja kommentteja, kun ottaa puheeksi talousjohtamisen maatilalla.

Kirjanpidon ulkoistamisella säästetään aikaa ja saadaan pikkurahalla siirrettyä tilan paperitöitä toisten hoidettavaksi. Tässä piilee sudenkuoppa, sillä kirjanpito ei ole talousjohtamista eikä margariini ole voita. Tärkeintä on yhdessä kirjanpitäjän kanssa päättää raportoinneista ja siitä, että voit hyödyntää talouslukujasi oman päätöksentekosi apuna.

- Kyllähän sitä tilaa kehittäisi, mutta pankki ei anna lainaa.  Oletko tullut miettineeksi, palveleeko suunnittelemasi investointi tilasi pitkän aikavälin tavoitteita? Lisääkö lainoitettu hankinta tilan liikevaihtoa?

- Naapurin pihassa on uusi traktori. Konekauppias lupasi kelpo hyvityksen vanhasta ja vielä edullisen rahoitustarjouksen. Ja verottajakaan ei vie niin paljon arvonlisäveroa ensi vuonna.  Hetkinen, onko traktorin vaihto välttämätön tilan kehittymisen kannalta juuri nyt?

Talousjohtamisen tarpeen voi maatilalla perustella kolmella sanalla: kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus. Avaimena noiden kolmen hallintaan on mittaaminen sopivalla tarkkuudella ja riittävän usein. Vaikka tilat eroavatkin toisistaan on varmaa, että talouden tarkastelu kerran vuodessa ja verotuksen näkökulmasta on liian harvoin.

- Talouslukujen pyörittämiseen käytetty aika on poissa tilan oikeista, tuotannollisista töistä!  Mutta liikenisikö kuitenkin tunti tai pari kuukaudessa. Enempää et tarvitse. Kun tiedonkeruu on sopivasti järjestetty ja seurattavat kohteet valittu, muodostuu talousjohtamisesta rutiini, jota ilman et kohta tule toimeen. Hyvänä esimerkkinä on kuukausibudjetti. Kun kerran sen laadit, et siitä enää luovu.

Tiedätkö, montako euroa oli maatilasi käyttökate viime vuonna? Paljonko se oli viime kuussa tai paljonko se pitäisi olla ensi vuonna? Käyttökate on liikevaihdon ja menojen erotus, jolla pitäisi maksaa mm. velanhoito ja perheen elanto. Sen kasvattamiseen on tasan kaksi keinoa: liikevaihdon kasvattaminen ja/tai menojen karsiminen. Esimerkiksi tilalle tehtävää investointia harkitessaan kannattaa yrittäjän miettiä,  että vaikuttaako hankinta liikevaihtoon vahvistavasti tai menoja pienentävästi. Tällöin käyttökate kasvaa ja hankinnan aiheuttama lainan lisäys on todennäköisesti helpompi kantaa.


Sinulla on hyvät mahdollisuudet saada talous kiinteäksi osaksi maatilasi johtamista avullamme. Suomen Yrittäjäopiston liiketoiminta- ja johtamisvalmennukset sisältävät tuhdin paketin taloudellista koulutusta, jossa pääset laskelmien avulla soveltamaan suoraan oman tilasi taloustietoja. Valmennuksia alkaa jatkuvasti, joten varaa paikkasi pikaisesti! Kysy lisää meiltä kouluttajilta tai käy katsomassa valmennusten sisältöä ennakkoon www.syoagri.fi  -sivustolta.

Mikko Lääveri
yritystoiminnan kouluttaja
mikko.laaveri(a)syo.fi


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Tulorekisteri tulee


Katujen varsilla nähtyä ilmoitusta mukaillen voisi kysyä, että oletko valmis? Olettaa kuitenkin sopii, että aika monet yritykset alkavat pääsääntöisesti olla valmiita tulorekisteriin, joka otetaan käyttöön vuoden 2019 alussa. Asian taustalla on uusi laki tulotietojärjestelmästä, joka astui voimaan vuoden 2018 alussa.

Tulorekisteri on yksi viime vuosien merkittävimmistä uudistuksista, joka koskee palkanmaksun rutiineja. Tulorekisteri on sähköinen tietokanta, joka kokoaa palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Se ei muokkaa tietoja vaan pelkästään kokoaa ne yhteen ja välittää tarvitseville tahoille. Tulorekisterin tietoja voi hyödyntää myös palkansaaja itse.

Tähän saakka palkkojen ja palkkioiden maksaminen on velvoittanut työnantajan tekemään ilmoituksia mm. Verohallinnolle, Kelalle, työeläkelaitoksille ja työttömyysvakuutusrahastoon. Ensi vuoden alusta alkaen tulorekisteri välittää nuo tiedot. Vuoden 2020 alusta alkaen tietojen saajiksi tulee vielä iso joukko lisää eri tahoja ja parin vuoden sisällä tulorekisterin tietoja hyödyntääkin toistakymmentä eri julkista organisaatiota. Aiemmin jokaiselle organisaatiolle on tiedot välitetty säännöllisesti tai pyynnöstä. Jatkossa erilaisten ilmoitusten ja lomakkeiden määrä on siis huomattavasti pienempi.

Miten tulorekisteriin tiedot ilmoitetaan?
Ilmoittamistapoja on useita, mutta pääsääntö on kuitenkin se, että ilmoittaminen on sähköistä. Käytännössä tulorekisteriin tiedot siirtyvät seuraavilla vaihtoehdoilla:

- Tekninen rajapinta (yrityksen palkanlaskentaohjelma välittää tiedot)
- Sähköinen asiointipalvelu latauspalveluna tai verkkolomakkeena (Tulorekisteri.fi -sivulla)
- Paperilomakkeella

Unohda paperilomake heti. Tiedot paperilomakkeella voi ilmoittaa vain poikkeustapauksissa ja  suomalainen tavallinen työnantajayritys ei ole sellainen poikkeus. Tekninen rajapinta tarkoittaa käytännössä sitä, että palkkaohjelma siirtää tiedot tulorekisteriin automaattisesti. Varmista ohjelmistosi toimittajalta, että yrityksesi käyttämä palkkaohjelma kommunikoi tulorekisterin kanssa. Verohallinto on jo ilmoittanut, että sen suosikki tietojen välittämiseen on tekninen rajapinta.

Ilmoittaa voi myös sähköisellä asiointipalvelulla Tulorekisteri.fi -sivun kautta. Latauspalvelussa palkka-aineisto muodostetaan ensin omasta palkanlaskennan järjestelmästä, mistä se ladataan tulorekisteriin.  Jos palkkoja maksaa ihan Excel-laskelmia laatimalla, niin yrityksen kannattaa hankkia itselleen tunnukset järjestelmään ja ilmoittaa tiedot verkkolomakkeella. Tähän saakka tunnistautuminen on hoitunut Katso-tunnuksilla, mutta vuoden vaihteen jälkeen tunnistautuminen hoidetaan Suomi.fi -sivuston kautta.


Ihan itsestään tulorekisteri ei siis tietoja saa. Huomioi tämä asia, jos yrityksesi on hoitanut palkanmaksun ihan omia lomakkeita käyttäen. Jos olet ensi vuonna työnantajana vasta aloittamassa palkanmaksua, niin ehdit vielä hyvin opiskella tämän asian.




Yrittäjäopiston verkkokaupasta löydät tammikuusta 2019 alkaen esimerkiksi kurssin nimeltä Palkanlaskennan ilmoitusten ja tilitysten perusteet, jossa käsitellään myös tulorekisteriä. Katso verkkokaupan tarjonta taloushallinnon koulutusten osalta täältä


Jarkko Björkbacka
yritystoiminnan kouluttaja
jarkko.bjorkbacka(a)syo.fi




torstai 1. marraskuuta 2018

Mielekästä työtä tulevaisuuden työpaikassa

Elämme jatkuvan muutoksen maailmassa, jossa työntekijät ja työpaikat joutuvat sopeutumaan erilaisiin toimintaympäristön muutoksiin yhä nopeutuvassa rytmissä.  Miten kehittää työpaikkaa kohti tulevaisuuden työelämän vaatimuksia, tätä me joudumme Suomen Yrittäjäopistollakin pohtimaan.

Tuoreen Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan tulevaisuuden työelämässä työllä on entistä enemmän myös muita kuin rahassa mitattavia merkityksiä ja arvoja. Työn merkityksellisyys ja mielekkyys nähdään tärkeiksi teemoiksi, joihin panostamisesta hyötyvät niin työntekijät, työnantajat kuin koko kansantalouskin - onnellisempina kun olemme tuottavampia työntekijöitä. Tietotyön aikakaudella on oleellista saada työntekijöiden osaaminen ja motivaatio esiin tulosten aikaansaamiseksi. Tulevaisuuden työelämässä korostuukin entistä enemmän jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen tärkeys. Työn aika- ja paikkasidonnaisuus heikkenee edelleen ja työelämän joustavuus lisääntyy. Lisäksi digitalisaatio ja teknologian kehittyminen muokkaavat ammatteja ja toimintatapoja.

Miten työntekijät sitten näkevät tulevaisuuden työelämän? Made by Finland -kampanjatutkimuksen (2017) mukaan lähes kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä, että yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen työpaikoilla luovat uusia ideoita ja hyvinvointia. Työelämän kehittämisen kannalta tärkeänä pidetään työntekijöiden ja työnantajien yhteistä kehittämistyötä sekä osaamisen jakamista. Tärkeimmiksi työhyvinvointia lisääviksi tekijöiksi kyselyssä nousi hyvä työilmapiiri, motivoiva työ sekä mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön. Lisäksi turvattu työpaikka, työn ja vapaa-ajan sovittamisen joustavuus, esimiestyö sekä omien vahvuuksien hyödyntämismahdollisuudet nähtiin tärkeinä työhyvinvoinnin kannalta. Tulevaisuuden työelämässä korostuu teknologian käyttö, kyky sopeutua jatkuvaan muutokseen sekä oman ammattitaidon kehittäminen.

Me Suomen Yrittäjäopistolla pyrimme luomaan työympäristön, jossa on innostavaa työskennellä nyt ja tulevaisuudessa. Saamme olla asiakkaiden arjessa mukana etsimässä ratkaisuja sekä edistämässä osaamista ja yrittäjyyttä. Vaativat, mutta palkitsevat koulutus- ja kehittämistehtävät haastavat meitä jatkuvasti päivittämään osaamistamme ja pysymään ajan hermolla. Juuri tämä tekee työstämme innostavaa, palkitsevaa ja merkityksellistä.

Olemme onnekkaita, sillä meillä on talo täynnä osaavia huipputyyppejä. Yhdessä me olemme enemmän – kehitämme toimintaamme ja palveluitamme yhdessä, iloisella tekemisen meiningillä ja yrittäjämäisesti toimien. Joustava ja luottamukseen perustuva tapa työskennellä on meille arkipäivää. Etätyötä tehdään paljon hyödyntäen erilaisia viestintävälineitä. Olemme siis hyvässä vauhdissa kehittymässä tulevaisuuden työpaikaksi. Löydämme toiminnastamme myös kehittämiskohteita, joihin tartumme yhdessä luottaen ratkaisujen löytymiseen.

Etsimme uusia osaajia tekemään työpaikastamme entistä vahvemman. Oletko sinä seuraava huipputyyppi täydentämään osaavaa joukkoamme? - seuraa ilmoitteluamme www.syo.fi -sivustolta!



Tiina Luoma
henkilöstöpäällikkö
tiina.luoma(a)syo.fi




torstai 25. lokakuuta 2018

Ohjaajan viisi vinkkiä opiskelijalle

Moni aikuinen jättää opintoihin hakeutumatta, koska ei usko, että niille olisi riittävästi aikaa. Olen huomannut toimiessani aikuisten merkonomiopiskelijoiden ohjaajana, että on erilaisia tapoja  selvitä aikatauluhaasteista. Vaikeuksienkin keskeltä on tutkinto saatettu maaliin. Tähän blogiin olen koonnut käytännössä hyväksi havaittuja vinkkejä aikuiselle opiskelijalle. 

1. Motivaatio
Ilman motivaatiota ei löydy panostusta. Kun hakeutuu koulutukseen, tulee olla selkeät tavoitteet. Mitä hyötyä uudesta osaamisesta ja mahdollisesti tutkinnosta on? Miksi tutkinnon suorittaminen on minulle tärkeää? Näihin kysymyksiin kannattaa kirjoittaa vastaukset, koska varsinkin vaikeimpina hetkinä, niihin joutuu palaamaan.

2. Asenne ja realistiset tavoitteet
Päätavoitteen lisäksi on hyvä asettaa välitavoitteita ja tuulettaa niihin pääsystä. Välitavoitteet voivat olla esimerkiksi yksittäisiä oppimistehtäviä tai opintojaksoja. Unohda siis täydellisyyden tavoittelu ja pääset helpommalla.

3. Kalenteri, aikataulutus
Opinnot vaativat aikaa ja aika on poissa aina jostain muusta. Opinnoille pitää siis tehdä tilaa.  Esimerkiksi verkossa opintoja suorittava opiskeli sunnuntaisin ja vuorotyötä tekevä opiskeli iltavuoropäivinä aamuisin. Monen perheellisen opinnot ovat myös kulkeutuneet lasten harrastuspaikoille. 

4. Tuki ja tsempparit
Vertaistuki ja tsempparit ovat tärkeitä. Vertaistuen ei tarvitse välttämättä tulla samojen opintojen parista vaan se voi olla esimerkiksi ystävä, joka opiskelee omia opintojaan. Muista myös pyytää apua.

5. Ennakointi
Kun on vähänkin etuajassa tai vähintään aikataulussaan, ei yksi koko perheen läpikäyvä norovirus vie opintoja ojaan - ei välttämättä edes pientareelle.  Muista myös olla yhteydessä ohjaajaan, jos ongelmia aikataulun kanssa tulee. Ennakointi oman opiskelusuunnistelman kanssa kannattaa ja näin ei tarvitse murehtia suorittamatta jääneitä opintoja.


Loppuun haluan sanoa kaikille aikuisille opiskelijoille, että olkaa välillä armollisia itsellenne. Aikuisopiskelu on useasti yksi elämänvaiheista, se ei kestä ikuisesti. Tsemppiä!


Liiketoiminnan perustutkinto suoritetaan Suomen Yrittäjäopistolla kokonaan verkossa. Lue lisää tutkinnosta täältä


Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala(a)syo.fi


 

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Tunteet kuriin! Konetöitä yhteistyöllä


Syksy on konehankintojen aikaa. Konevalmistajat järjestävät messujaan, maatalousyrittäjillä on aikaa vertailla koneita ja tuet maksetaan. Aika usein konehankintoihin vaikuttaa tunteet. -Ostin uuden traktorin, koska mä voin! Tilillä sattui olemaan sen verran ylimääräistä, että sait jo osan maksettua suoraan, ja loput menivätkin sitten rahoitukseen. Seuraavat viisi vuotta rahoitusyhtiö lähettää motivointikirjeitä. Mutta oletko miettinyt ,voisiko työt hoitaa muuten kuin omilla koneilla? Tässä muutama vinkki, jotka kannattaa selvittää ennen kuin ostaa oman koneen.

Tee yhteistyötä toisten tilojen kanssa. Usein konehankinnat perustellaan sillä, että alueella ei ole urakoitsijoita tai tarvitaan isommat koneet, jotta työt joutuvat. Alueella ei ehkä ole urakoitsijaa, mutta löytyisikö silti joku tekemään työt omalla kalustollaan? Voisiko työt tehdä yhdessä toisen tilan kanssa? Toisella olisi äes ja toisella kylvökone. Toinen tila hoitaisi niiton ja toinen paalauksen. Ei tarvitsisi itse tehdä jokaista työvaihetta. Aikaa ja rahaa säästyisi, molemmilta. Aika usein eletään siinä omalla maatilalla omissa ympyröissä eikä osata edes kysyä toiselta maatilayrittäjältä: -Hei, tehtäisiinkö nämä työt yhdessä? Jos ensimmäinen vastaa ei toinen voikin jo jäädä miettimään ja tarttua tarjoukseen. Yhteistyön täytyy olla molempia osapuolia hyödyttävää ja molempien pitää saada sillä lisäarvoa toiminnalleen.

Käytä urakoitsijaa. Jos lähellä ei ole urakoitsijoita, niin kauempana ainakin on. Nykyään kaluston liikuttaminen on helppoa. Urakoitsijoiden työt voivat olla laajalla alueella. Hyvän asiakkaan luokse tullaan kauempaakin. Oma toiminta kannattaakin tehdä palvelua tarjoavalle houkuttelevaksi. Kun työt ovat sujuvia ja henkilökunta tilalla osaavaa ja ystävällistä sekä yrityksen toiminta ammattimaista, olet tehnyt omasta yrityksestäsi sidosryhmille tavoittelemisen arvoisen asiakkaan. Asiakkaiden sijaitseminen laajemmalla alueella voi tuoda hyötyjä myös urakoitsijalle. Peltotyöt sijoittuvat vähän eri aikoihin ja urakoitsijan sesonkiaika pitenee sekä tasoittuu.

Etsi lopettava tila kumppaniksi. Monella kotieläintuotannon lopettelevalla tilalla, jolla ei ole jatkajaa, jää hyvä konekalusto. Koneita ei heti pysty myymään veroseuraamusten takia. Kiinnostaisiko tällaista yrittäjää lähteä vielä kesäaikaan tekemään peltotöitä? Osaaminen ja töihin omistautuminen on tällaisilla entisillä maatilayrittäjillä yleensä huippuluokkaa. Intoa ja jaksamista vielä löytyy tehdä jotakin ennen eläkepäiviä.

Ihmisellä on tapana sitoa itse omat kätensä. Syitä yhteistyön puutteeseen keksitään monia. Ei löydetä urakoitsijaa tai se tulee väärään aikaa. Yhteistyö hyödyttää vain toista osapuolta tai ei löydetä sopivaa yhteistyökumppania. Urakoitsijakin tekee työt eri tavalla kuin meillä on tapana. Yhteistyön aloittaminenkin vaatii suunnitelmallista toimintaa. Oma toiminta pitää tehdä sellaiseksi, että yhteistyölle on mahdollisuuksia. Prosessit pitää hioa toimiviksi, jotta yhteistyö on kannattavaa. Ennen kaikkea oma mieli pitää kääntää avoimeksi ja yhteistä toimintaa hakevaksi. Omassa poterossaan odottelemalla ei yhteistyötä synny vaan tarvitaan aktiivista otetta. Tee omasta yrityksestäsi haluttu yhteistyökumppani!

Usein yhteistyön synnyttämiseen tarvitaan ulkopuolinen taho. Tarvitaan paikka, jossa potentiaaliset yhteistyökumppanit löytävät toisensa tai jossa voidaan yhteistyökuviot tai vaikka sopimukset hioa toimiviksi. Suomen Yrittäjäopiston maatilayrittäjien valmennukset on tällainen paikka. Voit löytää meillä uuden yhteistyökumppanin tai tehdä jo olemassa olevan yhteistyökumppanin kanssa toiminnasta entistäkin parempaa! Katso lisätietoja


Vuokko Kraatari
yritystoiminnan kouluttaja
vuokko.kraatari(a)syo.fi
@VuokkoKraatari



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Palkansaaja huomioi! Verokortti 2019 uudistuu


Ensi vuonna palkansaajan päätoimen verokortti ja sivutuloverokortti ovat historiaa. Vuosikymmenten taival tulee tiensä päähän. Uudet verokortit tulevat edelleen voimaan helmikuun alusta eli siltä osin nykyinen käytäntö jatkuu.

Laskentatapa muuttuu
Helmikuussa 2019 voimaan tulevat palkansaajan perusverokortit ovat vain yhden tulorajan verokortteja. Verokortit tulevat siis olemaan niitä nykyisiä vaihtoehto B:n verokortteja, joiden käyttöä palkansaajan on tähän mennessä tullut erikseen vaatia. Näin ollen jatkossa ennakonpidätys lasketaan verokortissa näkyvään tulorajaan saakka perusprosentin mukaan ja jos tuloraja ylittyy, niin loppuvuodesta ylittävältä osalta lohkaistaan ennakonpidätys lisäprosentin mukaan. Nyt automaattisesti käytössä ollut vaihtoehto A: ennakonpidätyksen toimittaminen palkkakauden tulorajan mukaan, poistuu kokonaan.

Ulkonäkö muuttuu
Verokortista häviää verottajan vihreä väri ja tilalle tulee mustavalkoinen A4-kokoinen verokortti. Perusverokortti ja muutosverokortti tulevat olemaan samannäköisiä: ero löytyy kortin nimestä ja toki tarkemmin katsottuna faktatiedoista.

Käytäntö muuttuu
Vuoden 2019 verokortin esittäminen riittää, verokorttia ei enää tarvitse antaa työnantajalle (toki ennakonpidätystietojen sähköinen suorasiirtomenettely jatkuu nykyisen käytännön mukaisesti). Verokortti on jatkossa kopioitavissa ja saman verokortin voi esittää samanaikaisesti usealle maksajalle. Tällöin palkansaajan vastuulla on itse seurata tulorajan täyttymistä (ei koske eläkkeitä). Työnantajan ei tarvitse jatkossa merkitä verokortille vuoden aikana kertyneitä tuloja esim. työsuhteen päättyessä, kuten tähän saakka on menetelty.

Sivutuloverokortti ja muut poistujat
Ensi vuonna poistuu päätoimen ja sivutoimen välinen jako, mikä merkitsee sivutuloverokorttien käytön loppua. Poistuvien verokorttien listalla ovat myös portaikkoverokortti ja freelanceverokortti.

Mistä verokortti?
Vuoden 2019 verokortit postitetaan vielä palkansaajille vuodenvaihteessa. Työnantaja voi halutessaan osallistua suorasiirtomenettelyyn, jossa työnantaja pyytää ennakonpidätystiedot Verohallinnolta sähköisesti. Palkansaaja voi myös hakea ja tulostaa verokortin Verohallinnon sähköisestä asiointipalvelusta, OmaVerosta. Myös muutosverokortin tekeminen onnistuu aikanaan OmaVerossa.

Mitä huomioitavaa tässä sitten on?
Huoli ennakonpidätyksen suuruuden oikeellisuudesta on nyt entistä enemmän ja tietyissä tapauksissa täysin palkansaajan omilla harteilla. Alkuvuoden perusprosentin mukaiset ennakonpidätykset kostautuvat loppuvuoden lisäprosentin mukaisilla ennakonpidätyksillä, jos vuosituloraja on ollut liian alhainen. Erityisesti riski kasvaa, jos palkansaajalla on vuoden aikana useampia työnantajia tai suoritusten maksajia. Sanotaan, että ”Savossa vastuu on aina kuulijalla”, tässä asiassa vastuu on palkansaajalla (Kaikki kunnia savolaisille pohjalaiselta! 😊). Kannattaa siis olla tilanteen tasalla ja hakea tarvittaessa muutosverokortti ajoissa.

...Toki jotain sentään säilyy ja pysyy
Ennakonpidätys on 60 %:ia, jos työnantaja ei ole saanut ennakonpidätystietoja!

Lisätietoja
Tarkempia tietoja löydät osoitteesta: https://urly.fi/137x
Jos palkanlaskijana asia kiinnosti, niin verkkokaupassamme ja taloushallinnon koulutuksissamme pääset sorvin ääreen. Asiat tulevat käytännössä esille ensi vuoden kursseillamme esim. osoitteessa:  https://kauppa.syo.fi/ tai https://urly.fi/137v  ja https://urly.fi/137u


Aila Kuivila
yritystoiminnan kouluttaja
aila.kuivila(a)syo.fi

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Johtajuus murroksessa


Johtajuus on murroksessa. Vaikka itse työn oppisi tekemällä, uusia työkaluja tarvitaan nyt johtajan työkalupakkiin, jotta paremmin pystytään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Johtajuus on yrityksen suunnan näyttämistä, vastuuta sekä dialogia oman organisaation ja muiden toimijoiden kanssa. Kun johtaja antaa palautetta ja tuo esille oman organisaationsa tekijöiden onnistumisia, se kantaa enemmän kuin palkankorotus.
Johtajan tulee olla tavoitettavissa, osata somekanavien kuviot ja brändätä itsensä likoon myös henkilönä. Enää ei riitä, että hän istuu komeassa kulmahuoneessa ja olettaa, että hommat hoituvat ohjeilla ja raportoinneilla. On oltava avoin, helposti lähestyttävä – aito ihminen.
Yrityksen arvot ovat johtajan arvomaailma
Johtajuus lähtee arvoista: johtajan arvomaailman tulee puhua yrityksen arvojen kanssa samaa kieltä. Arvojen sisäistäminen tämän päivän johtajuuden vaatimuksiin on kova haaste. Johtajuus muuttaa muotoaan, koska työorganisaation rakenne on isossa muutoksessa.


Itse työnteko muuttaa muotoaan ja esimerkiksi etätyön mahdollisuus voikin olla työntekijälle tärkein kriteeri työpaikkaa vaihdettaessa. Arvojen jalkauttaminen tulevaisuuden uusissa johtamismuodoissa luo omat haasteensa ja vaatii uusia keinoja johtajan työkalupakkiin.
Kritiikki ja palaute on kestettävä
Tämän päivän johtaminen edellyttää uudenlaisia vuorovaikutustaitoja. Riskinä on se, että vuorovaikutus toimii molempiin suuntiin eli myös johtajan on kestettävä palaute ja kritiikki. Alaiset vaativat mielellään valtaa ja titteleitä, mutta vastuun kantamista ei ehkä haluta tai osatakaan ottaa. Johtaja on usein yksin päätöksenteossaan ja vaikeimmat päätökset kulminoituvat monesti ihmisiin liittyviin asioihin, jossa myös inhimillisyys on huomioitava.
Enää ei johtajalta vaadita tarkkoja työohjeita vaan enemmän sparrausta, motivointia ja suunnan näyttämistä. Fyysinen läsnäolo ei ole tärkeintä, vaan tietous siitä, että jokaisen työtä arvostetaan ja työntekijän uramahdollisuudet huomioidaan yksilöidysti.
Täydellistä johtajaa ei ole, mutta mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja sparraamiseen on iästä ja työkokemusvuosista riippumatta.

Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa yrittäjille, johtajille ja esimiehille monipuolista kehittämiskoulutusta. SYOajassa seminaarit aloittavat marraskuussa johtamis- ja esimiesvalmennusten startteja Hämeenlinnassa ja Seinäjoella. Johtamisvalmennus verkkototeutuksena starttaa tammikuussa 2019.

Tarja Ranto
yritystoiminnan kouluttaja
tarja.ranto@syo.fi

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Ensimmäisen opiskelijamme tarina

Yhteys Yrittäjäopistoon alkoi omalla kohdallani kevättalvella 1968, kun luin Aamulehdestä  artikkelin perusteilla olevasta yrittäjäkurssista, joka herätti kiinnostukseni.

Oma tilanteeni tuolloin oli se, että takana oli keskikoulu ja parin vuoden ammatillinen koulutus sekä nuoren miehen kova into alkaa yrittäjäksi. Kaupallinen ja liikkeenjohdollinen koulutus, puhumattakaan kokemuksesta, puuttui kokonaan.

Olin tutustunut kaupallisen alan kouluihin ja todennut niissä kyllä koulutettavan hyviä työntekijöitä kaupan ja konttoreiden tarpeisiin, mutta yrittäjän näkökulmaa niissä ei ollut. Tämä silloin suunnitteilla ollut yrittäjäkurssi tuntui hyvin kiinnostavalta ja tarpeisiini soveltuvalta. Niin sitten soitin ammattikasvatushallitukseen, jossa tätä koulutusasiaa hoiti Mikko Salomaa. Kysyin häneltä yrittäjäkurssista ja Salomaa puolestaan kyseli minulta valmiuksistani ryhtyä yrittäjäksi. Lopuksi hän sanoi minulle: Keskinen, olette ensimmäinen, joka tätä asiaa minulta tiedustelee. Tulen henkilökohtaisesti katsomaan, että pääsette tälle kurssille, mikäli koulutus saadaan aloitetuksi.

Kun sitten suunnitelmat yrittäjän peruskurssista toteutuivat, laitoin hakemuksen kurssille ja sen seurauksena sain 4.9.1968 päivätyn kirjeen, jossa opiskelijoita muun muassa muistutettiin mukaan otettavista tavaroista: Varatkaa tavanomaiset vuodevaatteet mukaan. Ottakaa lisäksi, mikäli mahdollista jokin kuljetusväline ja lenkkeilyvälineet mukaan.

16.9.1968 meitä kokoontui 16 hengen opiskelijajoukko aloittamaan Suomen Yrittäjäopiston ensimmäistä vuosikurssia. Joukostamme noin puolet oli paikkakuntalaisia ja loput sitten hyvin laajalti ympäri maata. Opettajina toimivat rehtori Mikko Salomaa, joka opetti liikkeenjohtoa, markkinointia ja henkilöhallintoa. Sitten ekonomi Leo Mustonen, joka opetti kirjanpitoa, laskentatointa ja rahoitukseen liittyviä asioita. Ja kolmantena teknikko Martti Rantalainen, jonka opetusohjelmaan kuului tuotantotekniikkaan ja rationalisointiin liittyvät asiat. Lisäksi koulun kansliaa hoiti rouva Salomaa.

Tällä joukolla aloitimme opiskelun, joka sisälsi muun muassa kohtalaisen paljon yhteistyötä paikkakunnan ja maakunnankin yritysten kanssa, mikä tuolloin ei vielä ollut kovin tavanomaista. Opiskelijajoukkomme otettiin paikkakunnalla hyvin vastaan, johon omalta osaltaan vaikutti myös yleinen pohjalainen yrittäjämyönteinen ilmapiiri.
Illalla opistolaiset viettivät yhdessä aikaa läksyjä tehden ja mm korttia pelaten.
Timo Keskinen kuvassa toinen oikealta.
Kun sitten kevään koittaessa lähdimme kukin omille teillemme, kuka jatkamaan perheen olemassa olevaa yritystoimintaa ja kuka suunnittelemaan tulevaa yritystä, saatoimme todeta tämän kouluvuoden vastanneen hyvin niitä odotuksia, joita olimme sille asettaneet. Suurelta osin täältä saamillani valmiuksilla uskalsin alkaa toteuttamaan haaveitani tulevasta yrittäjän urasta.

Itse perustin yrityksen vuonna 1971.  Samana vuonna menimme vaimoni kanssa naimisiin ja nyt voin iloisena ja ylpeänä todeta, että kumpikin yritys voi edelleen hyvin.

Lopuksi, haluan tässä yhteydessä myös omasta puolestani kiittää Yrittäjäopistoa siitä vahvasta panoksesta, jonka se on antanut näiden vuosikymmenien aikana suomalaisen yrittäjyyden hyväksi. Ja samalla lämpimästi onnitella nuorekasta 50-vuotiasta.


Timo Keskinen
Retrorenkaat Ky
timo.keskinen@retrorenkaat.fi


Timo Keskinen tuli tapaamaan rehtoriamme Jorma Kukkeenmäkeä Kauhavalle maaliskuussa. Tämän vierailun aikana tuli idea siihen, että Timo pitäisi puheen juhlaseminaarissamme ja kertoisi opiskelijatarinansa. Tämä puhu kuultiin juhlaseminaarissamme 17.9.2018. Lisäksi Timon arkistoista olemme saaneet materiaalia Yrittäjäopiston historiikkia varten. Kuva: Tuukka Kiviranta 











torstai 13. syyskuuta 2018

Ostin kassakaapin


Ostin käytetyn kassakaapin. Kun kerroin sen perheessä, jouduin oikeasti perustelemaan, miksi sen hankin. Ensireaktio nuorisossa oli nimittäin sellainen hyväntahtoinen naurahdus ja kysymys - Miksi ihmeessä?
Riskienhallinta on osa maatila- ja muunkin yrityksen johtamista. Yrityksessä täytyy systemaattisesti miettiä, mitä ovat ne asiat, jotka toteutuessaan voivat kaataa koko yrityksen. Sen jälkeen analysoidaan riskin todennäköisyys ja tehdään tarvittavat toimenpiteet. Riskikartoitus ja -analyysi ovat yrityksen työkaluja, joilla riskienhallintaan lähestytään analyyttisesti. Samalla tehdään tietoisia ratkaisuja siihen, mitä riskejä voidaan minimoida, missä kohtaa riskienhallinta voidaan ulkoistaa ja milloin riskiä ei kannata ottaa lainkaan. Tavallisimmin riskeihin varaudutaan vakuuttamalla, mutta myös ennaltaehkäiset toimenpiteet ovat tärkeitä.
Kassakaappi ei ole yrityksessä varmaankaan se tärkein hankinta. Mutta hankintaa perustellessani valkeni se riskienhallinnan ominaisuus, että usein kyse on hankinnasta, jota ei toivottavasti koskaan tarvita. Toivon, että koskaan ei tule tulipaloa tai varkautta, jossa kassakaapin tarpeellisuus punnitaan. Samalla tavalla toivon, että vakuutusyhtiöstä ei koskaan tarvitsisi hakea korvauksia tai varavoimakonetta ei tarvitsisi käynnistää. Mutta molempia sekä vakuutusyhtiötä että varavoimakonetta on tarvittu.
Riskienhallinta on tärkeä osa yrityksen strategista johtamista ja kuuluu olennaisena osana Yrittäjäopiston liiketoiminta- ja johtamisvalmennusten sisältöön. Katso SYOagri -valmennuksista lisää täältä.

Ilkka Raukola
yritystoiminnan kouluttaja
ilkka.raukola@syo.fi

torstai 6. syyskuuta 2018

Tietotekniset taidot nopeasti työtehtäviesi tasolle

Työelämä, työtehtävät sekä työn asettamat vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Muuttuviin tarpeisiin on vastattu myös jatkuvasti kehittyvässä tieto- ja viestintätekniikan koulutuksessa.  Nykypäivän datanomit eivät ole enää pelkästään it-alan tietojen päivittämistä haluavia teknisesti suuntautuvia ohjelmisto- tai rautaosaajia.

Millainen on sitten nykypäivän tieto- ja viestintätekniikan aikuisopiskelija? Hän on tyypillisesti hyvin vaihtelevissa työtehtävissä toimiva ja melko pitkälle kouluttautunut oman alansa asiantuntija.  Hän kaipaa lisäosaamista oman työnsä tukena olevan tietotekniikan mahdollisuuksien ymmärtämiseen ja niiden käyttöönottoon.

Opettajat, pankkitoimihenkilöt tai vaikkapa terveydenhoidon ammattilaiset ovat tämän päivän aikuisiällä datanomiksi opiskelevia. Heidän syynsä lähteä koulutukseen saattaa poiketa siitä, mitä datanomitutkinto ja siihen kouluttautuminen perinteisesti on tarkoittanut.  Tämän vuoksi datanomikoulutuksessa tutkinnon osiin kouluttautumista ja niihin hakeutumista helpotetaan ja suoraviivaistetaan huomattavasti. Tällöin on mahdollisuus nopeaan erikoisosaamisen kasvattamiseen tietoteknisissä taidoissa. Tämä mahdollistaa myös myöhemmät lisäopinnot ja vaikkapa koko tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon, datanomin suorittamisen.

Tietoteknisiä taitoja vaaditaan tänä päivänä lähes kaikissa työtehtävissä. Esimerkiksi datanomin tutkinnosta nostetut osat toimivat liiketalouden tutkintojen täydentäjinä antaen lisäarvoa sähköiseksi muuttuvaan markkinointiin, tietoteknisiin hankintoihin, erilaisten palveluiden käyttöönottoon tai vaikkapa tietosuojaan.  Tällä hetkellä kehitetään koulutusta kahteen uuteen datanomin tutkinnon osaan eli monikanavajulkaisuun ja multimediatuotantoon. Nämä tutkinnon osat tukevat yritysten markkinointia ja sopivat näin hyvin liiketaloutta ja yrittäjyyttä opiskelevillekin.

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tai sen osien suorittaminen soveltuu työssäkäyvän aikuisen erilaisiin elämäntilanteisiin, koska se toteutetaan joustavilla verkko-opinoilla.  Opiskelijalle räätälöidään oma henkilökohtainen polku ja opiskeluja tukee oma ohjaaja.


Kiinnostuitko lisäämään tietoteknisiä taitojasi? Katso lisätietoja


Kari Kananoja
IT-kouluttaja
kari.kananoja@syo.fi

torstai 30. elokuuta 2018

Osaaminen näkyväksi


Opiskeletko Suomen Yrittäjäopistossa? Haluatko jakaa osaamistasi ja toteuttaa unelmiasi? Hienoa! Tämä on sinulle.
 
Tehokkaimmin saat osaamisesi näkyviksi sosiaalisessa mediassa. Nyt puhutaan henkilöbrändeistä ja ne perustuvat vahvaan substanssiosaamiseen, haluun auttaa muita, valmiuteen keskustella ja pitkäjänteiseen toimintaan. Mutta miten ja missä? Suosittelen Linkedinia, lähes miljoonan suomalaisenkin ammatillisen verkostoitumisen kanavaa.
 
Näillä 5 vinkillä saat tehostartin Linkediniin

Päätä strategia ja tavoite, mitä haluat Linkedinistä. Haetko töitä, verkostoidutko, haluatko keskustella vai myytkö omaa ideaasi? Kun tavoite on kirkas, profiilistasi tulee linjakas ja sen tekeminen helpottuu. Englanniksi vai suomeksi? Se riippuu tavoitteestasi.
 
1. Tee profiilista myyvä. Sinulla on 8 sekuntia aikaa pysäyttää selailija ja sen teet kuvilla ja otsikolla. Panosta erinomaisiin kuviin: kasvokuva ja kansikuva, joilla erotut muista. Otsikossa olennaisin. Pyydä ystävää lukemaan profiilisi läpi jotta vältyt turhilta kirjoitusvirheiltä.



 











2. Kirjoita vetävä Summary eli yhteenveto. Lisää yhteystietosi useaan kohtaan profiilissasi, jotta sinuun on helppo ottaa yhteyttä. Mitä olet saanut aikaiseksi? Se on kiinnostavaa, kerro rohkeasti.
 
3. Mitkä ovat 3-5 avainsanaa, joilla haluat tulla löydetyksi? Käytä niitä johdonmukaisesti tekstissä, jotta tulet löydetyksi hauissa. Linkedin-profiilin rakentaminen kun on hakukoneoptimointia.
 
4. Verkostoidu tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Voit pyytää tuntemattoman verkostoosi esimerkiksi mielenkiintoisen postauksen pohjalta: “Hei, näin mielenkiintoisen postauksesi ja olisin kiinnostunut verkostoitumaan kanssasi”, riittää.
 
5. Parhaat julkaisut ovat tekstimuotoista ääneen ajattelua, pieniä tarinoita joihin ihmisten on helppo samaistua ja kommentoida. Pelkkä linkin jakaminen saa murto-osan tekstien näkyvyydestä, sillä Linkedin ei halua käyttäjien poistuvan. “Linkki kommenteissa” on siksi aika monen tekstin lopussa. Mitä mieltä sinä olet? On hyvä kysymys jonka avulla voit aktivoida käyttäjiä ja saada lisää näkyvyyttä.
 
Mitä enemmän seuraat mitä muut keskustelevat ja jakavat, sitä paremmin opit Linkedinin etiketin ja unelmasi voivat toteutua!
 
Tässä pintaraapaisu Linkedinin mahdollisuuksista. Perusasiat saat varmasti kuntoon näiden ohjeiden avulla: https://www.slideshare.net/mnousiainen
 
Verkostoidutaan Linkedinissä: https://www.linkedin.com/in/marjanousiainen/
 














Kirjoittaja: Marja Nousiainen on sosiaalisen median ja digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, yrittäjä, valmentaja ja puhuja. Marja suorittaa SYO:ssa yritysneuvonnan erikoisammattitutkintoa ja valmistuu keväällä 2019.  -  Neuvon yrittäjiä, johtajia ja asiantuntijoita sosiaalisen median ja digitaalisen markkinoinnin alueilla, joten tämä tutkinto sopii työhöni kuin voisilmä puuroon.


Seuraava yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon startti Seinäjoella 29.11., lisätietoja


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Irti tutusta ajatusmallista


Ammatillisen koulutuksen reformi on muuttanut merkittävästi opetusalaa. Esimerkiksi nyt kannustetaan koko tutkinnon suorittamisen lisäksi yksittäisten tutkinnon osien suorittamiseen. Reformin myötä on ollut mahdollisuus uudenlaisten tuotteiden eli henkilökohtaisten opintopolkujen rakentamiseen. Kun on tarve päästää irti vanhasta tavasta ajatella ja kehittää uutta, tarjoaa tuotteistaminen keinoja ja menetelmiä uudenlaiseen ajatteluun siirtymisessä.


Osallistavan tuotteistamisen malli

Suomen Yrittäjäopistolla testattiin perustutkintotiimissä osallistavan tuotteistamisen malleja (Tuominen ym. 2015). Prosessiin osallistettiin asiakkaita, opiskelijarajapinnassa työskenteleviä ja organisaation johtoa. Esimerkiksi ideoiva tarinointi -menetelmä auttoi irrottautumaan vanhoista käsityksistä ja ajattelemaan koulutuksen tuotteistamista uudelleen.

Asiakkaan tarpeisiin perehdyttiin reformin uudistamista lähtökohdista. Konkretisoitiin tilanteet ja ympäristöt, missä kokonaan verkossa opiskeleva aikuinen opiskelee. Räätälöitiin jo hyvää palautetta saavuttaneen merkonomien verkko-opetus vieläkin paremmaksi.  Päätettiin tarjota jatkossa koko tutkinnon rinnalla yksittäisiä tutkinnon osia.

Liiketalouden perustutkinto on nyt liiketoiminnan perustutkinto

Liiketalouden  perustutkinnon jo aiemmin suorittanut voi täydentää osaamistaan suorittamalla yksittäisiä tutkinnonosia uudistuneesta tutkinnosta eli liiketoiminnan perustutkinnosta. Uusissa tutkinnon perusteissa erityisesti palvelumuotoilun, markkinointiviestinnän ja sisällön tuottamisen tutkinnon osat ovat herättäneet kiinnostusta. 

Suomen Yrittäjäopistolla merkonomien opetus on suunnattu työssäkäyville aikuisille ja se näkyy myös uudistuneessa koulutuksessa. Kehitystyö jatkuu edelleen jatkuvana prosessina, jonka pohjana on muuttuva toimintaympäristö, opiskelijan tarpeet sekä henkilökohtaiset opintopolut.

Lisää liiketoiminnan perustutkinnosta voit lukea täältä
Yrittäjäopiston Facebook -sivulla live-lähetys 29.8.2018 klo 12, jolloin yritystoiminnan kouluttajat Tuija Pekkinan ja Susanna Kulmala vastailevat tutkintoon liittyviin kysymyksiin.

Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala@syo.fi

torstai 16. elokuuta 2018

MaitoCoach tukee ja tuuppaa!


Nykypäivän yrityskulttuurissa, startupeista suuriin yhtiöihin, yritysten johtamisessa on mukana mittava hallitusammattilaisten joukko. Hallitusammattilaiset tuovat yritykseen verkostoja, tietoa, suhdannenäkymiä, hiljaisia signaaleja ja rautaista ammattilaisuutta. Yritykselle kuin yritykselle kullanarvoista henkistä pääomaa.
Hallitusammattilaisuus on vakiintunutta toimintaa yrityssektorilla, mutta melko lailla upouutta maatilojen arjessa. Tämän päivän kehittyvien maatilojen tarpeisiin toiminta istuisi kuitenkin loistavasti paikoilleen.
Kehittyvät tilat kohtaavat yhä enemmän haasteita talouden, strategisen suunnittelun, henkilöstöhallinnon ja johtamisen asioissa. Tulevaisuuden suuntaviivat vaativat rohkeita ja kauaskantoisia ratkaisuja, joiden teossa ulkopuolinen näkökulma ja muutama ”tyhmä kysymys” tarvitaan ajatuksen jalostamiseen ja oikeiden päätösten tekemiseen. Mikäli joku ulkopuolinen luottohenkilö pystyisi sparraamaan yrittäjää tällaisissa asioissa, millaiseksi maitotilan johtaminen muodostuisikaan?
Tällaisia sparraajia ei vielä ole valmiina, mutta tulossa on! Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt MaitoCoach -hanke, jossa hallitusammattilaisten käytön toimintamallia hahmotellaan ja muotoillaan maitotilojen arkeen sopivaksi. Uusi ajatus vaatii kuitenkin hieman ajatusmallien myllytystä ja toimialatonta benchmarkkausta. Kysymyksiä on paljon, mutta vastaukset ovat vielä odottamassa löytäjäänsä. Vastausten metsästyksessä Suomen Yrittäjäopistolla on apunaan Maitoyrittäjät, laaja joukko maitotiloja, jatkojalostajia sekä monialaisia asiantuntijoita, joiden kanssa ajatusmylly jauhaa tuloksia seuraavan vuoden aikana.

Löytöretkemme alkaa tästä! Tervetuloa mukaan seuraamaan matkan suuntaa ja kehittymistä!

Lue lisää SYOagrin tulevista koulutuksista, hankkeista sekä mm NEUVO2020 -palvelusta: https://www.syo.fi/aikuiskoulutus/yrittajyys/maatilayrittaja-syoagri

Jenni Koski
Yritystoiminnan kouluttaja
jenni.koski@syo.fi



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Soteen tai ei -viritä yrityksesi tulevaan muutokseen

Sote puhuttaa edelleen. Sen tiimoilta käyty keskustelu alkaa kiinnostavuudeltaan olla alan yrittäjien osalta aika vähäistä. Se on ymmärrettävää. Päätösten poliittinen vatkaaminen ei aina tunnu järkevältä eikä yhteisen hyvän löytäminen ole helppoa.

Hyvinvointipalvelujen tuottajista osa on kuitenkin ottanut askelia tulevaan uudistukseen. Ajatus on ollut tämän suuntainen: - Tulipa muutoksia suuntaan tai toiseen, me olemme valmiimpia niihin kuin muut! Miten sitten valmistua johonkin, josta kaikilla on mielipide, mutta kukaan ei pysty sanomaan mitään varmaa? Ainakin oman yritystoiminnan kehittäminen vie valmiuteen, josta ei voi muutosten tullessa olla haittaa. Vision kirkastaminen, strategian miettiminen, yrityksen toimintojen kehittäminen sekä mahdollisen tulevan osaamisen analysointi ovat jokaisen yrityksen perusasioita, jotka tahtovat jäädä usein sen arjen pikajunan alle.

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää omaa yritysjohtajuutta sekä oman yrityksen toimintaa. Jokainen saa lähteä kehittämään itselle ja yritykselleen tärkeitä asioita ja keskittyä olennaiseen. YJEAT-tutkintoa suorittamaan tulleet yrittäjät ovat kehittäneet monipuolisesti omia ja yrityksensä valmiuksia toimia tulevissa sote-haasteissa. Varmaa on se, että jos omat kuviot ovat kunnossa pärjää paremmin kuin jos toiminta perustuu ns. tuurilla tuloksiin -strategiaan.

Palautteena tutkinnon suorittajilta saa kommenttia esimerkiksi: - Olen saanut hyvät eväät yhteistyöhön ja sen kehittämiseen. -Hemmetin hyvää persiille potkimista! Monelle koulutuksen kohokohtia ovat lähipäivät, joihin kokoonnutaan noin  kerran kuussa. Mieleenpainuvia hetkiä ja tärkeää antia onkin siellä koettu vertaistuki eri toimialojen yrittäjien ja viranhaltijoiden kesken.

Tervetuloa kehittämään yritystäsi/yksikköäsi ja valmistautumaan tuleviin muutoksiin! Katso yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon -valmennukset sote-alan toimijoille täältä.

Kim Leppänen
yritystoiminnan kouluttaja
kim.leppanen@syo.fi


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Älä anna kiireen yllättää

Kiurut huutavat ja töyhtöhyypät tekevät näyttäviä syöksylentojaan pelloilla. Koivut puskevat hiirenkorviaan ja leskenlehti kukkii. Maatalousyrittäjän kiireisin ajanjakso alkaa ja on pakko painaa pitkää päivää. Ehditkö huomaamaan luonnon ihmeet kesken kylvötöiden tai rehunteon?
 
Pari vinkkiä kiireen poistamiseen 
 
Kiire on organisoimatonta työtä. Kiire ei ole tehokkuutta. Joskus kiireellä yritetään vain tehdä itsestä tärkeä ja korvaamaton. Näillä vinkeillä voit hiljentää sisäisen kiirehtijäsi:
 
  • Osan tehtävistä voi siirtää toiseen ajankohtaan tai osan töistä voi tehdä joku muu. Kaikkea ei edes ole pakko tehdä. Kun tekee vähemmän saa enemmän aikaan. Tekemistä on silloin liikaa, jos ei ehdi nukkua tai nauttia elämästä. 
  • Eräällä isännällä on tapana istahtaa alas aina,  kun tuntuu kiireiseltä tai siltä, että tekemistä on liikaa. Istahtaessaan isäntä kirjaa paperille kaikki ne asiat, jotka pitää tehdä. Kun asiat on kirjannut paperille, ne jäsentyvät myös mieleen. Tämän jälkeen voitkin huomata, että asiat ovat nyt tärkeysjärjestyksessä ja hoituvat kyllä. Seuraavan kerran kun olet kiireinen, istahda muutamaksi minuutiksi alas ja kokeile tätä keinoa.
  • Paras keino jatkuvan kiireen poistamiseen on tehdä oman työpanoksen hinta näkyväksi! Kun tiedät omalle työllesi hinnan, voit tehdä vertailua oman ja vieraan työvoiman sekä töiden ulkoistamisen kesken. Oman työpanoksen hinta siis linkittyy vahvasti oman ajankäytön hallintaan sekä jaksamiseen. Jaksamisongelmat tulevat, jos omalle työlle ei esimerkiksi investointilaskelmissa aseteta oikeaa hintaa. Jaksaminen on otettava huomioon jokaisessa tilan kehitysvaiheessa.
 
Keinoja hyvinvoinnin lisäämiseen

Monet tutkimukset osoittavat, että luonto lisää hyvinvointia. Luonnossa töitä tekevän maatalousyrittäjän pitäisi siis tutkimusten mukaan voida todella hyvin. Todellisuus on toinen. Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla mediasta maatalousyrittäjien voimien vähenemisestä ja huonosta olosta. Mitä pitäisi tehdä?

Oma hyvinvointi on itsestä kiinni. Vain itse voi omaa hyvinvointiaan parantaa. Yrityksen johdon eli tässä tapauksessa maatilayrittäjän tehtävä on huolehtia työmäärästä ja työhyvinvoinnista, myös omastaan. Työmäärät pitää sovittaa sopiviksi. Jos työtä on liikaa, jostain on vähennettävä tai mietittävä prosessit uusiksi. Yrittäjä on itse yrityksensä tärkein resurssi. Koneisiin vaihdetaan öljyt ja niitä huolletaan, samoin yrittäjä tarvitsee huoltoa. Yrittäjän huolto voi olla esimerkiksi omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen tai viikon loma lämpimässä.

Suomen Yrittäjäopiston maatilayrittäjien valmennuksissa käsitellään myöskin maatilayritysten ajankäyttöä ja sen johtamista. Lähde sinäkin mukaan suunnittelemaan omaa ajanhallintaasi. Lue lisää


 
Vuokko Kraatari
yritystoiminnan kouluttaja
vuokko.kraatari@syo.fi